(PĂ€ivitetty 19.4.2022)

MTR on jÀlleen tehnyt vuotuisen louhintakuutioselvityksen. KilpailulainsÀÀdÀnnöllisistÀ syistÀ selvitys on tehty ulkopuolisen konsultin toimesta kyselyllÀ hankkeiden tilaajien ja omistajien parissa. Viime vuosien tapaan kysely suunnattiin vain menneeseen aikaan ja tilastoinnissa tehtiin jaottelu kalliorakentamisen ja kaivosten valmistelevien töiden osalta.

 

Kalliorakentamisen louhintamÀÀrÀt olivat vuonna 2021 noin 0,40 miljoonaa kuutiota, mikÀ on 40 % vÀhemmÀn kuin edellisenÀ vuonna. Vuonna 2016 tehdystÀ tilastointivan muuttumisesta huolimatta voidaan sanoa, ettÀ kalliorakentamisen louhinnat olivat viime vuonna aallonpohjalla yli kymmenen vuoden mittaushistoriassa. Kaivosteollisuuden louhintamÀÀrÀksi kirjattiin noin 0,48 miljoonaa kuutiota, mikÀ on 35 % vÀhemmÀn kuin edellisenÀ vuonna. Vuoden 2021 kokonaislouhintamÀÀrÀ jÀi 0,89 miljoonaan kuution ja pudotusta vuoden takaisesta oli yli 0,52 miljoonaa kuutiota. Uusien, isojen julkisuudessa esillÀ olleiden hankesuunnitelmien toteutuessa nÀemme tulevaisuudessa toivottavasti louhintamÀÀrien toipumista vÀhintÀÀn vuosikymmenen keskimÀÀrÀiseen tasoon.

 

Tilastoinnin kuvaajissa vuoden 2016 luvut puuttuvat. KyseisenÀ vuonna ei tilastointia ole suoritettu johtuen uuden lain voimaatulon aiheuttaman tilastointitavan muutoksesta. Uusi tilastointitavan kÀyttöönotto aiheutti lukusarjaan vÀlivuoden. 2010-2015 luvut on aikanaan kerÀtty eri menetelmÀllÀ perustuen louhintaurakoitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, eikÀ erittelyÀ kalliorakentamiseen ja kaivosteollisuuteen ole silloin tehty. NÀin ollen 2017-2020 luvut eivÀt ole suoraan vertailukelpoisia 2010-2015 lukuihin, vaikka kokonaislouhintamÀÀriÀ lienee mahdollista vertailla suuruusluokkatasolla.

 

Louhintakuutiotilastointi 2021

 

Aiemmin listattuja kÀynnissÀ olevia ja tulevaisuuden hankkeita:

 

Tutustu Norjan tunneliyhdistyksen kansallisiin tilastoihin tÀstÀ.