Jo vuosikymmenten ajan Helsinki ja Suomi ovat olleet eturintamassa suunnittelemassa ja sijoittamassa sekä kriittisiä yhteiskunnallisia että virkistystoimintoja maan alle. Määrätietoinen kehitys yhdistettynä fennoskandialaiseen kovaan kallioperään on mahdollistanut monenlaisten toimintojen turvallisen ja varman sijoittamisen maan alle, mutta kuitenkin lähelle maanpintaa mahdollistaen helpot ja mukavat kulkuyhteydet. Viimeisimmät hankkeet ja suunnitteilla olevat projektit tarjoavat hienoja maanalaisia ratkaisuja, joita toivomme saavamme esitellä maailman kalliorakentajille.
MTR on esittänyt kansainvälinen kattojärjestö ITA-AITESille kiinnostuksen isännöidä World Tunnel Congress -tapahtumaa Helsingissä keväällä 2029.
”Olemme innoissamme toivottaessamme maanalaisen yhteisön tervetulleeksi Suomeen keskustelemaan innovaatioista, monimuotoisuudesta ja laajoista mahdollisuuksista kehittää maanalaisia tiloja turvallisten ja kestävien yhteiskuntien luomiseksi. Suunnittelemamme kongressin teemana on Helsinki on the Rocks – Innovative, Secure and Diverse Underground Solutions. “Suomessa toteutetut ja kehitteillä olevat hankkeet sekä suomalainen kyvykkyys sijoittaa monipuolisesti toimintoja maan alle herättävät mielenkiintoa kansainvälisesti. Pystymme tarjoamaan erinomaiset puitteet WTC 2029 -tapahtumalle ja kehittämään osaamisemme tunnettuutta maailmalla”, sanoo MTR:n puheenjohtaja Panu Oikkonen.
”Helsinki on kehittänyt määrätietoisesti maanalaisten tilojen hyödyntämistä osana kaupunkisuunnittelua ja otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön maanalaisen yleiskaavan. Maanalainen yleiskaava päivitettiin 2021 ja sen varauksia ylläpidetään jatkuvasti tietojen tarkentuessa. Maanalainen yleiskaava ohjaa maanalaisten tilojen suunnittelua koko kaupungin alueella. Maanalaista tilaa on Helsingissä hyödynnetty innovatiivisesti moneen erilaiseen käyttöön.”, kertoo tiimipäällikkö Jussi Haiko Helsingin kaupungin Maa- ja kallioperäyksiköstä.
Vuoden 2029 kongressin isännöintiä on hakenut kolme maata, joista yksi siis Suomi ja MTR. ITA tekee päätöksen isännyydestä toukokuussa 2026. MTR ja Suomi ovat järjestäneet kongressin kerran, vuonna 2011.
2028 ?